Tiesitkö että partiotoiminta alkoi Porissa jo vuonna 1910 ja ensimmäinen partiolippukunta, Björneborgs Riddargossar, perustettiin kaupunkiin jo vuonna 1911!
Pallo- ja väkivaltaleikit

seuraavat leikit on kopioitu luvan kanssa Jaakko Vainion vuonna 2008 ilmestyneestä leikkivihosta
Mätämuna

Yksi leikkijöistä heittää pallon ilmaan (tai katolle jos sellainen löytyy läheltä) ja huutaa jonkun muun leikkijän nimen. Tämän jälkeen se jonka nimi huudetaan ottaa pallon kiinni. Samalla muut leikkijät juoksevat niin kauas kuin kerkeävät. Kun palloa kiinni ottamassa oleva henkilö saa pallon kiinni hän huutaa seis/stop tai jotain muuta saman asian ajavan sanan. Ja muut pysähtyvät. Nyt pallon kiinni saanut henkilö saa ottaa kolme (3) askelta haluamaansa suuntaan ja tämän jälkeen hän heittää pallon yrittäen samalla osua johonkin muista leikkijöistä. Muut saavat yrittää väistää joko tukijalan varassa eli että toisen jalan saa nostaa ilmaan tai että molemmat jalat pitää olla koko ajan maassa ja saa väistellä vain muulla vartalolla, ihan miten leikin alussa sovitaan. Jos heittäjä osuu toiseen leikkijään tämä leikkijä saa yhden "munan", jos heittäjä ei osu hän itse saa "munan". Kun jollekin leikkijälle on kertynyt kolme munaa muut leikkijät keksivät hänelle lempinimen jolla häntä

kutsutaan loppuleikin ajan. Joten lempinimi tulee olla henkilön huumorintajun mukainen

liiallisuuksiin ei saa mennä!!

 

Viikinkipallo

Kaikki asettuvat rinkiin haara asennossa niin, että kaikkien jalat ovat kiinni toisissaan, mutta haarat ovat kaikilla samansuuruiset. Otetaan pallo keskelle. Pallo pitää saada toisten jalkojen välistä ja estää sitä menemästä omien jalko jen välistä. Käsiä saa/pitää käyttää, jalat pysyvät paikoillaan. Eli palloa huidotaan piirin keskellä edestakaisin, kunnes se menee jonkun jalko jen välistä ulos. Kun se menee ensimmäisen kerran jalko jen välistä, pitää kääntyä ympäri ja vasta toisella kerralla tipahtaa.

 

Buldoggi

Leikkialueelle piirretään (Mustanmiehen tavoin) kaksi viivaa. Leikkijöistä valitaan yksi vapaaehtoinen, joka asettuu viivojen puoliväliin. Muut leikkijät asettuvat toiselle viivalle. Kun buldoggi huutaa kuka pelkää buldoggia, leikkijät lähtevät juoksemaan ja koittavat päästä toiselle viivalle. Buldoggi koittaa ottaa juoksijoita kiinni ja kaataa heidät maahan niin, että leikkijän hartiat koskettavat (selkäpuolelta) maata. Muut leikkijät saavat auttaa bulldogin käpäliin joutuneita (mikäli eivät ole ehtineet ylittää toista viivaa). Kiinnijääneistä tulee myös buldoggeja.

 

Kuka pelkää muskelimiestä

Kuten Buldoggi, mutta kiinni jää vasta kun juoksija on saatu nostettua ilmaan.

 

Skotit, hameet ylös

Kuten Buldoggi, mutta kiinni otetaan tarttumalla kainaloista ja nostamalla ilmaan.

 

Pimeäkauppias

Aluksi sovitaan "pimeäesine"esim. tennispallo yms... Sen jälkeen poliisi (suuremmalla joukolla enemmän poliiseja). Leikki kulkee niin että, Poliisit kääntyvät katsomaan muualle ja sillä aikaa muut piilottavat pimeitä esineitä esim. taskuihin, kenkiin, pipoon... Poliisit käyvät etsimään ruumiintarkastuksilla ja muilla systeemeillä, ja muut tietysti juoksevat poliisia karkuun (ei saa rimpuilla (paljon) Jos ja kun pimeäesine löytyy niin kiinnijääneestä tulee poliisi ja leikki alkaa alusta.

 

Kinuski

järjestelyjä: partiohuivi, silmälasit, korut, yms. helposti rikkoutuvat asusteet ja kuumat vaatteet kannatta riisua ennen leikin aloittamista. Leikkijöistä valitaan yksi vapaaehtoinen poliisiksi. Muut leikkijät asettuvat lattialle siten, että he tarttuvat toisiaan käsistä ja jaloista ja sotkeutuvat mahdollisimman tiiviiksi kasaksi. Poliisi yrittää irrottaa leikkijöitä toisistaan kaikin mahdollisin keinoin PAITSI satuttamalla kanssaleikkijöitä. Kun poliisi onnistuu irrottamaan leikkijän kasasta, tulee leikkijästä myös poliisi, joka pyrkii hajottamaan kasaa. Leikin voittavat ne kaksi, jotka ovat viimeisenä toisissaan kiinni.

 

Kotiinkanto

Leikkijät jaetaan kahteen riviin, joilla on selät vastakkain. Jälleen otetaan käsikynkkäote, mutta tällä kertaa takana olevasta. Molemmille joukkueille merkitään kotipesä. Leikin alettua on tarkoitus nostaa käsikynkässä oleva vastusta ja selkään ja kantaa kotipesään. Voitta ja on se joukkue, jolla on lopulta enemmän ihmisiä pesässään. Jotkut parit saattavat päättyä

tasapeliin.

 

Maa-Mars-Jupiter

Leikkijät asetetaan kolmeen ryhmään; Maa, Mars ja Jupiter. Ryhmät asettuvat pienen välimatkan päähän toisistaan. Ryhmän jäsenet pitävät toisistaan lujasti kiinni. Leikin johtaja aloittaa leikin huutamalla esim Maa hyökkää Jupiteriin, jolloin Maa ryntää irrottamaan Jupiterin jäseniä toisistaan. Kaikki jotka irtoavat, siirtyvät Maahan. Näin jatketaan, kunnes joku planeetta on kokonaan tuhottu tai joku on selvästi ylivoimainen. Hyökkäysten ei tarvitse kestää kuin hetken ja uusi käsky voidaan antaa heti kun edellinen on huudettu.

 

Ota kiinni mistä saat

Jaetaan leikkijät esim. 5 eri ryhmään. Jokaiselle merkitään oma alue. Leikin alettua pitäisi

saada raahattua vastustajia omalle alueelle. Tällöin raahattu vaihtuu raahanneen joukkueen puolelle.

 

Rugby

Tähän sivistyneeseen peliin on olemassa hienot säännötkin ja niitähän ei tarvita. Molemmille joukkueille merkitään viiva maaliksi. Joukkueen tehtävänä on kuljettaa pallo vastustajan maaliin. Maaliviivan yli pallo tulee kantaa, mutta muuten sitä saa kuljettaa miten tahansa. Tämän lisäksi ainoa sääntö on, ettei toisia saa tahallaan satuttaa. Ota huomioon, että näin käy helposti vahingossakin.

 

Viivanveto

Leikkijät jaetaan kahteen joukkueeseen. Maahan asetetaan raja-viiva (esim. naru / pitkä keppi) ja joukkueet menevät kumpikin omalle puolelleen rajaa. Rajaa ei saa ylittää mutta sen toiselle puolelle voi kurkotella. Leikissä joukkueen jäsenet "repivät" vastapelaajia omalle puolelleen ja vastapelaajat tietysti yrittävät pistää kampoihin pysyttelemällä omalla puolellaan. Jos vahingossakin astuu ra jan toiselle puolelle, joutuu siirtymään sille puolelle ja yrittää nyt värvätä väkeä sille puolelle. Peli loppuu, kun kaikki leikkijät ovat samalla puolella. HUOM! Ennen leikin alkua kannattaa ottaa pois kaulahuivit, heijastimet yms. ettei satu vahinko ja!

 


Nettivastaava: info
@porinpartiolaiset.fi

JoomlaTheme.net